MITÄ VÄLITYSPALKKIO SISÄLTÄÄ
ETUOVEN BLOGIARTIKKELIT
Kuinka paljon palkkiosi on?" Kysymystä kysytään lähes poikkeuksetta aina Tamperelaiselta kiinteistönvälittäjä Maarit Ritarilta (LKV, YKV, MJD).
Kun kiinteistönvälittäjän ottaa mukaan esimerkiksi talon myyntiprosessiin, myyjä ja välittäjä sopivat keskenään välityspalkkiosta. Välittäjien palkkiot voivat tuntua suurilta, mutta kuinka moni tietää, mitä kaikkea se pitää sisällään?
Palkkio kertoo välittäjän ammattitaidosta
Välitystoimistojen palkkiot on usein määritelty taulukkoon esimerkiksi toimiston verkkosivuilla. Yksityisten välittäjien palkkion määrä on välittäjäkohtaista, mutta sen tulisi olla hyvän välitystavan mukaisesti suhteutettu.
Alalla on vakiintunut käytäntö, jonka mukaan palkkio on noin neljä prosenttia asunnon myyntihinnasta sekä arvonlisävero. Ritarin mukaan minimipalkkio liikkuu yleensä 3500–4000 eurossa.
Välityspalkkio maksetaan välittäjälle vasta sitten, kun kohde on myyty. Sen on katettava esimerkiksi matkustamiseen ja markkinointiin käytetyt kulut ja myyntiä varten tehdyn työn.
Osaava välittäjä osaa arvioida kohteen myyntiin menevän työn ja arvioida tällöin palkkion suuruuden. Tämä kertoo välittäjän ammattitaidosta, Ritari sanoo.
Maarit Ritarin mukaan välityspalkkioon kuuluu muun muassa välittäjän ammattitaito esimerkiksi markkinoinnissa ja kohteiden hinnoittelussa.
Tämä kaikki sisältyy välityspalkkioon
Välittäjän ammattitaito ja taitava hinnoittelu
Jokainen kiinteistönvälittäjä on suorittanut Keskuskauppakamarin välittäjäkoelautakunnan järjestämän kirjallisen LKV-kokeen, jota ei ole helppo läpäistä. Koetta varten on tunnettava laajasti esimerkiksi lainsäädäntöä asuntokauppojen taustalla.
Ammattimainen kiinteistönvälittäjä noudattaa myös hyvää välitystapaa, joka on ohjenuora alalla toimimiselle.
Ammattivälittäjä on turvallinen valinta asuntokaupoille, sillä hän todella tietää velvollisuudet ja velvoitteet lakiin perustuen. Hän osaa lisäksi kiinnittää kohteessa huomiota asioihin, joita myyjä ei välttämättä itse huomaisi, Ritari sanoo.
Välittäjän ammattitaitoa on myös osata arvioida kohteen hinta oikein.
Laajat verkostot ja ongelmanratkaisu
Ritarin mukaan välittäjän työ on kuin ongelmanratkaisua: hän on sekä myyjän että ostajan puolella ja pyrkii palvelemaan kumpaakin osapuolta parhaalla mahdollisella tavalla.
Välittäjän työssä on tärkeää jatkuvasti etsiä potentiaalisia ostajia ja myyjiä sekä kehittää omaa ammattitaitoaan. Välittäjän työ vaatii aktiivisuutta, hyviä kontakteja ja kärsivällisyyttä. Jos työssä aikoo menestyä, pitää hyväksyä se, että virallista työaikaa ei ole, vaan asiakkaille ollaan tavoitettavissa aina, Ritari sanoo.
Mitä enemmän välittäjä on esillä esimerkiksi somessa, mainonnassa tai alan tapahtumissa, sitä todennäköisemmin yhteydenotot kasvavat. Näin myös kontaktiverkosto laajenee.
Välityspalkkio voi kattaa ammattilaisten ottamat valokuvat sekä kodin tyylikkään stailauksen.
Kuvat, tekstit ja muu markkinointi
Kohteiden markkinointi on yksi tärkeä osuus, joka kuuluu palkkioon. Siihen voi kuulua muun muassa ammativalokuvaajan ottamat kuvat, kohteen stailaus, kohdeilmoituksen luominen ja esittelytekstin laatiminen. Palkkio voi kattaa myös kohteen nostamisen esimerkiksi Etuovi.comissa tai välittäjän omilla verkkosivuilla ja lehti-ilmoitukset.
Monipuolinen markkinointi takaa hyvän näkyvyyden kohteelle. Laadukas markkinointimateriaali, korkeatasoinen myyntistailaus ja kauniit valokuvat sekä uusimmat digitaaliset työkalut takaavat parhaan lopputuloksen, Ritari sanoo.
Aktiivinen kumppanuus
Kun välittäjä ja myyjä sopivat palkkiosta, on hyvän tavan mukaista kertoa, mitä kaikkea palkkioon kuuluu. Näkyvin osa tekemisessä on markkinointi, mutta Ritarin mukaan työhön kuuluu paljon kulisseissa tapahtuvaa toimintaa.
Välittäjän tärkein työväline on "korvien välissä". Onnistuminen vaatii laaja-alaista osaamista, reippaasti tunneälyä ja myyntitaitoa. Päivän aikana ehtii tapahtua paljon; saatan sopia useamman esittelyn, saada tarjouksen kohteesta, valmistella kauppakirjoja, kontaktoida asiakkaita ja selvittää esimerkiksi juridiikkaan, verotukseen tai rakentamiseen liittyviä asioita.
Kohde ei myy itse itseään. Olemme aidosti aktiivisia, ja teemme kaikkemme, jotta sinulle löytyy se unelmien koti tai sinun kodillesi oikea ostaja, Ritari sanoo.
Moni luulee, että välittäjälle maksettava palkkio jää kokonaisuudessaan välittäjälle. Jos kohteen myyminen ei vaadi paljon töitä, oletetaan, että kohde myy itse itsensä, Ritari sanoo.
Todellisuudessa kohteen myynnin eteen tehdään töitä jo ennen kuin kohde näkyy myynnissä. Työt alkavat jo ensimmäisestä kohteessa käynnistä ja jatkuvat vielä kaupanteon jälkeenkin. Jos kohde jää kokonaan myymättä välittäjälle jää vain kulut, Ritari jatkaa.